Julkisuudessa puhutaan etätyöstä, hybridityöstä ja työvoimapulasta. Nämä ilmiöt ovat totta kai muuttaneet asetelmia työssä.
Mutta sekä ohjaajana että organisaatioissa töissä ollessa olen nähnyt, että suurin muutos on tapahtunut syvätasolla. Siinä, miten työhön itseensä ja toisiin ihmisiin suhtaudutaan. Yksilöllinen suorituskilpailu on enemmän menneen maailman lumia. Yhteistä vastuunkantamista ja empatiaa olen nähnyt sitäkin enemmän. Uratavoitteita voi olla, mutta ne eivät mene kaiken muun edelle.
Nuorena olin ulkoisesti systeemeihin sopeutunut, mutta sisälläni kyti viha ja kapina koulutusta, työelämää ja talousjärjestelmää vastaan. Kaikkialla ihmiset vaikuttivat olevan unessa, ja tuntui, että olen ainoa, joka ihmettelee, miksi olemme elossa ja mitä täällä oikein on meneillään.
Tuntui ärsyttävältä ja välillä tuskalliselta, kun ei ollut ketään, jonka kanssa olisi voinut jakaa ajatuksia.
Enää en tunne olevani yksin.
Viime vuosina muutoksen siemenet ovat alkaneet itää. Iduista kasvavat versot muokkaavat yhteiskuntaa. Ei kaikkialla samaan aikaan, mutta kun juuret vahvistuvat, kovempikin aines tekee tilaa.
Kun tietoisuus ja arvot muuttuvat, talouden rakenteet seuraavat perässä.
Sielukasta uraa kulkeva ja sellaista etsivä ihminen on juuri tuo siemen. Uuden kulttuurin muotoutuminen tapahtuu ihmisten kautta. Jokaisesta meistä virtaa ympäristöön uusia arvoja, uusia tapoja olla olemassa.
Itse näen tärkeänä sen, että taloudessa muotoillaan kasvun idea uudestaan ja raha siirtyy päämäärän asemastaan (vain yhdeksi) keinoksi saada aikaan jotakin arvokasta. Haluan tehdä henkiselle harjoitukselle tilaa työelämässä, koska työssä vaikutamme maailmaan ja luomme tulevaisuutta monin tavoin. Reflektiolle ja syväkasvulle tarvitsee raivata aikaa, koska vain siten nykyiset solmumme aukeavat rauhanomaisesti.
ps. Joulukussa on tulossa Maria Akatemian keskusteluilta, jossa puhun syväkasvusta ja globaalien ongelmien käsittelystä työpaikalla. Lisätiedot tulee myöhemmin, mutta voit merkata jo illan 8.12. kalenteriin. Tilaisuus on verkossa.
