Olen työelämän kehittämiseen perehtynyt valtiotieteilijä, joka yhdistää strategisen ajattelun, tunteet, luovuuden ja ihmisen henkisen ulottuvuuden.

Valmistuin vuonna 2019 kirjallisuusterapiaohjaaksi, ja työvälineitäni ovat luova- ja meditatiivinen kirjoittaminen sekä tarinat ja runot.

Esikoisromaanini Todistaja (WSOY) julkaistiin vuonna 2016. Romaanin kirjoittaminen oli lapsuuden haave, mutta myös tulos ylisukupolvisen trauman purkamisesta ja anteeksiannosta.

Kirjan kirjoittaminen oli viisi vuotta kestänyt seikkailu sisäisessä maailmassa ja näytti, miten sanojen avulla voi parantaa. Se opetti myös, millaisia pelkoja ja vaikeuksia matkan varrella tulee ja miten niiden kanssa pääsee eteenpäin.

Olen työskennellyt aiemmin muun muassa SAK:ssa, Uudenmaan työhallinnossa, Vantaan kaupungin nuorisopalveluissa sekä vapaana kouluttajana ja kehittäjänä.

Vuonna 2013 minusta tuli äiti vahvatahtoiselle tytölle. Hän on opettanut minua olemaan läsnä ja käyttämään valtaa viisaasti ja kunnioittavalla tavalla. No, rehellisesti sanoen – opettelen yhä. Hän on lahjomaton guru, joka haastaa joka päivä uudestaan. 

Keväästä pitkälle syksyyn viihdymme perheen kanssa Nuuksiossa 1930-luvulla rakennetussa pienessä hirsihuvilassa Pirtissä. Onneksi ystävät tulevat sinne mielellään, niin emme vallan mökkeydy!

Olen hellittämätön henkisen todellisuuden tutkija. Minulle henkisyys tarkoittaa syvempää yhteyttä ympäröivään maailmaan, omaan kehoon ja toisiin ihmisiin.